Ukkosmyrskyjä

Kohta jyrisee

30/6/2014
Viimeisen viikon aikana koko Suomea ovat koetelleet kovat ukkoset. Tummia pilviä, salamoita, rankkoja vesisateita, rakeita sekä voimakkaita tuulia. Mutta mitäpä olisi Suomen kesä ilman tällaista säätä.

   Hetki ennen ukkosen alkamista on vaikuttava näky. Maiseman värit loistavat kirkkaana, kirkkaampana kuin milloinkaan, tumman taivaan samalla roikkuesa yllä. Kaikki näyttää niin kauniilta, pahaaenteilevän kauniilta, että tämän kauneuden rikkoutumista osaa jo odottaa. Ja sitten se tapahtuukin. Salamat alkavat räiskiä veden ropistessa maahan niin kuin saavista kaatamalla. Ukkosen jyrinä kantautuu kauas voimakkaiden tuulenpuuskien saattelemana.  Mutta jo hetken kuluttua äänet vaimenevat ja sade lakkaa. Aurinko alkaa taas paistaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Myrsky on poissa.


3/8/2016
3/8/2016
3/8/2016
Julia