Veteraanipäivä

27.4.2016


Tänä tuulisen harmaana päivänä saloissa liehuvat siniristiliput. Ne juhlistavat veteraanejamme, heitä jotka sodissa taistelivat itsenäisen Suomemme puolesta. Henkensä uhalla, ja sen hinnallakin. Tänä samaisena päivänä, 71 vuotta sitten, Lapin sota, ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi. Tänä Suomen puolustusvoimien viimeisenä sotapäivänä loputkin saksalaissotilaat poistuivat Suomesta. 

   Suomen sotien vaiheet ovat tuttuja niin historiantunneilta, kuin monista kirjoista ja elokuvistakin. Minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen, kun olen saanut kuulla sota-ajoista veteraanien itse kertomana. Tarinat ovat hätkähdyttäviä, ja niistä käyvät usein ilmi sodan kauhut. Se, kun ystävät ja perhe ovat menehtyneet silimien edessä. Se, kuinka oma kuolema oli todella lähellä... Kertojan silmistä pystyy yhä näkemään pelon. Sota jättää jälkensä. Niin kehoon, kuin mieleen.
   
   Meidän kaikkien tulisi ymmärtää, että ilman veteraaneja, heidän tekojaan ja uhrauksiaan ei olisi itsenäistä Suomea. He uhrasivat kaiken suojellakseen isänmaataan. He ovat meidän sankareitamme, ja kunnioituksensa ansainneet. Meidän pitäisi kuunnella, tukea ja auttaa heitä, kun se on vielä mahdollista, sillä se on vähintä mitä voimme heille tehdä.  Olemmehan me heille ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Me, Suomi.

Kiitos.

Julia